
on ompelupalveluiden monitoimiliike, jossa palvelevat Ompelimo Fragola, Ompelimo Helianna, Ompelimo Bluebelle ja Ompelimo KatriLux.

Marika
Marika Mansikkamäki (s. 1980) on valkeakoskilainen artesaani ja Twiztin ainoa palkkatyöläinen. Työ on arvatenkin myös harrastus, muita intohimoja ovat elokuvat ja kengät. Muoti ja vaatteet ovat kiehtoneet Marikaa lapsesta asti ja ensimmäisiä omia luomuksia hän käytti 10-vuotiaana. Ompelu syrjäytti piirtämisen ja suunnittelun vasta lukiossa, kun Marika huomasi energian kanavoituvan parhaiten tekemisen kautta.
Marika on opiskellut vuosina 1999-2001 Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Oma yritys, Ompelimo Fragola, syntyi vähän vahingossa keväällä 2001. Entisessä työharjoittelupaikassa oli töitä ja tilaa sopimusyrittäjälle. Yhteistyötä kesti noin kaksi vuotta, kunnes haaveet omasta liikkeestä kasvoivat niin suuriksi, että ensimmäinen liiketila Kuninkaankadulla suorastaan käveli vastaan. Ompelimo Fragola avasi ovensa kesäkuussa 2003. Syksyllä 2006 tila oli käynyt ahtaaksi ja väkeä tarvittiin lisää, joten Fragola muutti Hämeenpuisto 39:ään ja kasvoi Twiztiksi. Keväällä 2009 Ompelimo Fragola myytiin Couturette OY:lle.
Yrittäjän ammattitaitoa on kehitetty yrittäjän ammattitutkinnon (TAKK 2004) kautta, mutta ompelijan työssä oppii uutta joka päivä, mikä on ehdottomasti työn parasta antia. Myymälän tuotteet ja kangasvalikoima ovat Marikan vastuulla, joten kaupan alan osaaminen on alkanut kiehtoa ja merkonomin paperit pitäisi saada keväällä 2011. Tulevaisuuden haaveissa ja haasteissa väikkyy opintomatka Milanoon, mutta ensin juhlitaan 10-vuotista ompelu-uraa.
marika@ompelimofragola.com

Helianna
Ompelimo Heliannan Helianna Hauhia(s. 1981) on joukkomme monipuolinen työmyyrä. Helianna ompelee korjausompelut ja muodistukset sekä malliston tuotteita. Vaativatkin muutokset onnistuvat tämän naisen käsissä. Vapaa-ajalla intohimona ovat liikunta, urheilu ja liikunta.
Helianna on koulutukseltaan pukuompelija (TAO 2000) ja tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri (TAMK 2006). Hän työskenteli ennen yrittäjäksi ryhtymistä Stockmannin ompelimossa useita vuosia. Helianna on looginen ajattelija ja tulevaisuudessa hän saattaakin hoitaa kaikkien kirjanpidot, mikäli harrastuksilta ehtii.
Katri
Katri Liuksiala (s. 1980) liittyi tiimiimme keväällä 2010 työskenneltyään aiemmin ohjelmoijana ja brodeeraajana. Katri ja Marika ovat luokkakavereita jo muinaisilta ajoilta Ikatasta ja sen jälkeen Katri on valmistunut tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööriksi (TAMK 2007).
Katri on porukan leppoisin, mutta jämäkin nainen. Vapaa-ajalla Katri on basisti, joten se selittänee jotakin. Katrin vastuulla ovat tällä hetkellä korjaukset ja osa tilaustöistä, mutta tulevaisuudessa Katri saattaa hyvinkin löytyä kaavapöydän takaa tai brodeeraamasta uusia kuvioita vaikkapa laajenevaan mallistoomme.